Sisko tuli elämään

Santtu Setälän kotona Kaarikadulla Vilppulassa on mukava tunnelma. Sisko Miia Setälä on tullut käymään ja kertoo tarinaa Santusta ja itsestään.

Miia Setälä on veljeään kaksi vuotta vanhempi, ja heillä on myös kaksi muuta sisarusta.

– Tapasin Santun ensimmäisen kerran viime vuoden heinäkuussa. Vanhempani päättivät, että hän muuttaa Ylisen keskuslaitokseen pian heti syntymän jälkeen, joten minulla ei ole ollut Santusta muistikuvaa, Miia sanoo.

Asia ei ole ollut mikään salaisuus perheessä, mutta siitä ei ole paljon puhuttukaan. Miia sanoo tienneensä, että hänellä on vaikeasti vammainen veli, ja mielikuvat tästä olivat epämääräiset.

– Ajattelin, että hän on sängyssä makaava vaikeavammainen, joka ei juuri muuta pysty tekemään. Se oli ajatus, jonka kanssa olin elänyt, mutta jota en kummemmin ollut käsitellyt.

Sitten asiaan tuli käännös vuoden 2014 heinäkuussa.

– Vilppulassa työskentelevä serkkuni otti minuun yhteyttä, ja kysyi, olisinko halukas tapaamaan Santtua, joka oli muuttanut uuteen asumisyksikköön lokakuussa 2013. Kysymys tuli aika yllättäen, mutta halusin tarttua mahdollisuuteen.

Miia kertoo, että tunteet olivat pinnassa ja ajatukset sekavat, kun ensimmäisen kerran soitti ovikelloa Kaarikadulla.

– Kyllä se jännitti, mutta aika nopeasti pelko hellitti, kun olin nähnyt Santun ja jutellut ohjaajien kanssa. Siinä sitä itkettiin ja naurettiin yhdessä. Nyt kun tiedän, minkälaiset olot ja ihmiset täällä on, voi surkuttelematta ajatella, että Santulla on kaikki hyvin uudessa kodissaan.

Kajaanissa asuva Miia aloitti tammikuussa lähihoitajan opinnot, hoito- ja hoivatyö on tuntunut kutsuvalta jo aikaisemminkin, mutta nyt se päätös opiskelusta syntyi.

– Kyllä Santun tapaaminen ja tuleminen elämääni oli vaikuttamassa päätökseeni, Miia sanoo.

Hän on viime aikoina miettinyt paljon syyllisyyden tunteita ja vanhempiensa ratkaisua.

– Pyrin ajattelemaan niin, että Santun laitosjaksosta on turha tuntea syyllisyyttä, se oli yksi osa hänen elämäänsä, ja jos ei aikaisemmin ole tullut pidettyä yhteyttä, niin nyt sen voi korjata monin kerroin. Aikuisena ajattelee vanhempien päätöksestä eri tavalla ja ymmärtää, että Santun syntymä on ollut todella raskas asia heille.

Nyt Miia vierailee ahkerasti veljensä luona aina kun aikataulu antaa periksi, ja hän on huomannut, että Santtu on oppinut jo noteeraamaan hänet.

– Tulen tänne mielelläni, enkä tee sitä siksi, että olisi pakko. Santtu on minun veljeni, ja ainahan sisarukset tapailee silloin kun ehtivät, Miia pohtii.

Santtu käy Vilppulan Vipinässä kaksi kertaa viikossa päivätoiminnassa, mikä osaltaan jaksottaa mukavasti arkea. Hän kuuntelee jutteluamme, ja aina kun mainitsemme sellaisia sanoja kuin Vipinä tai kahvi, kasvoille leviää leveä hymy.

Näyttää siltä, että asiat ovat loksahtaneet paikoilleen.

Teksti ja kuva: Heikki Vesterinen