Keikkatyöntekijänä oppii jatkuvasti uutta

Tamperelainen lähihoitaja Marjo Jääskö on toiminut useita vuosia keikkatyöntekijänä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön tilapäishoitopalveluissa. Hän on tehnyt perhelomittajan työtä perheissä ja ryhmälomitusjaksoilla. Vaihtelevat työajat ja erilaiset työtehtävät sopivat hänelle hyvin.

– Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä työntekijöistä pidetään hyvää huolta. Suhde työnantajaan on avoin, ja jokaiselle perhelomituskeikalle työntekijät saavat hyvät ja realistiset pohjatiedot mukaansa. Töihin on aina kiva lähteä ja siellä voi jatkuvasti oppia uutta, Marjo Jääskö kehuu. Hän kertoo työnantajansa välittävän henkilökunnastaan ja tarjoavan työn tekemiseen hyvän pohjan.

Perhelomittajan työ on hyvin itsenäistä. Vuoden alussa Marjo Jääskö teki yksin kahdeksan päivän perhelomituksen seitsemänlapsisessa perheessä. Kokemus oli intensiivinen, mutta kaikki sujui hyvin. Hänellä onkin tapana heti perheeseen mennessään tarttua tilanteeseen.

– Turhia ennakko-odotuksia ei kannata ennen lomitusta itselleen kasata, mutta työhön pitää osata ryhtyä. Lomittajana teen työni niin hyvin kuin pystyn. Toisissa perheissä työrytmi on rauhallisempi, toisissa arki on hyvin täynnä tekemistä. Lomittaja toimii aina talon tapojen ja tilanteen mukaan.

Marjo Jääsköllä on kotona kolme vilkasta kouluikäistä poikaa. Omien poikiensa kautta hän on oppinut, millaiset touhut lapsia kiinnostavat. Marjo esimerkiksi leipoo lasten kanssa mielellään. Ruokailut, ulkoilut ja muut rutiinit hoidetaan aina ensin.

– Työaikani voi alkaa vaikka yöllä, eli lomittajana menen perheeseen heidän toiveidensa mukaan ja rytmitän työni lasten tarpeiden mukaan.

Marjo osaa joustaa ja on tottunut työssään kohtaamaan erilaisia perheitä ja kulttuureita. Myös nopeita ratkaisuja vaativia tilanteita on tullut eteen, mutta niistä hän on selviytynyt ammattimaisen rauhallisesti. Kunnon kännykkä on oiva apuväline, ja sen avulla saa selville monta asiaa.

Marjo Jääskö on oppinut myös lukemaan korvaavia kommunikaatiomuotoja käyttävien asiakkaiden viestejä. Ilmeet, eleet ja kuvat voivat kertoa paljon. Asiakkaan kanssa kommunikointiin pitää vain varata tarpeeksi aikaa.

Palautetta Marjo kertoo saavansa yleensä heti. Lapsista kyllä näkee, kuinka hyvin he ovat lomittajan tai ohjaajan kanssa viihtyneet. Kotiin palaaville vanhemmille hän kertoo kaikenlaiset tapahtumat ja tunnelmat.

Keikkatyöntekijänä Marjo kokee saavansa hyvin aikaa myös perheelleen. Vapaa-aikanaan hän keskittyykin mielellään perhe-elämään.