Erityinen, rakas lapsi

Äidin ja tyttären rakkaudentäyteinen, pitkä yhteinen tarina – Outi Sirkiälle tyttären muutto oli vaikeaa aikaa. Sydämessä on vieläkin tyhjä paikka. Ikäperhetoiminta tarjosi lapsuudenkodista irtaantumisvaiheeseen tärkeää vertaistukea.

Vantaalainen Outi Sirkiä, 71, ja hänen tyttärensä Terhi, 42, kommunikoivat puheetta. Molemmat hyräilevät mielellään, katsovat tarkasti toisiaan ja kädet käyvät.

– Olemme Terhin kanssa kuin samasta puusta. Ja meillä on luottamus yläkertaan. Meistä pidetään huolta, Outi hymyilee.

Terhi muutti lapsuudenkodistaan kolme vuotta sitten. Tiivis yhteys äidin kanssa muuttui kyläilyiksi, mutta ei todellakaan katkennut.

– Sinä olet erityinen, rakas lapsi, Outi sanoo Terhille.

”Hirveä ikävä on ollut”

Terhin koti on kaupungin ryhmäkoti Helsingin Käpylässä. Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun vanhempien, Outin ja Karin, voimat alkoivat olla vähissä ja sairauksiakin tuli.

– Terhi sopeutui yllättävän hyvin. Minulla on ollut hirveä ikävä, ja vieläkin sydämessä on tyhjä paikka. Ei sopeutuminen Terhillekään ollut ihan mutkatonta. Hän oli hiljainen eikä pyytänyt ruokaa, laihtuikin 20 kiloa. Tilanne muuttui kuitenkin parempaan päin, kun henkilökunta oppi tuntemaan Terhin ja nyt tytär on Outin mukaan tyytyväinen ja iloinen.

Yhdessä käydään Terhin kodin vieressä olevassa puistossa, ja sisko vie Terhiä lähikahviloihin. Outi ja Kari, kohta jo isomummi ja isopappa, vierailevat Terhin luona parin viikon välein. Joskus on mukana Lucky-koira, joka istuu nätisti Terhin tuolin vieressä ja katsoo.

Ei diagnoosia

Terhi syntyi terveenä tyttönä. Kun Terhi oli noin vuoden vanha, alkoi vanhempia huolestuttaa, kun lapsi vain pyöri lattialla ja oli omissa ajatuksissaan. Tutkimuksissa ei selvinnyt mitään, mutta jokin diagnosoimaton sairaus tai vamma tytöllä oli. Epilepsia kävi ilmi. Sittemminkään muuta ei ole osattu nimetä, vaikka Terhi on vaikeasti vammainen.

Outi teki neljän lapsensa ollessa pieniä muun muassa perhepäivähoitajan töitä.

– Se oli kivaa aikaa, ja muistoina on paljon valokuvia, joita yhä katselemme Terhin kanssa. Tapasin uusia ihmisiä, ja hoitolapset olivat mukavia. Aina oli jompikumpi vanhemmista kotona, kun Terhi tuli koulusta.

Outi miettii, miksi monet asiat, kuten sopivan koulun löytäminen, ovat olleet vaikeita. Lopulta osui kohdalle Steiner-pedagogiikkaa noudattava Marjatta-koulu, jota Terhi kävi kymppiluokkaan saakka.

– Sitä muistelen hyvällä. Mutta olen ajatellut, onko se, ettei Terhillä ole diagnoosia, ollut jonkinlainen jarru. Olemme aina olleet erilaisia.

Vertaistuki tuli tarpeeseen

Outi on osallistunut Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ikäperhetoimintaan, ja siitä on hyviä muistoja. Hän on ollut mukana niin miehensä Karin kanssa kaksin kuin kolmisin Terhin ja Karin kanssa. Vertaistuki on ollut todella tärkeää.

– Oli kivaa! Muistelemme yhä niitä aikoja.

Outi kertoo, että Terhin kanssa on aina liikuttu paljon. Ja siellä missä muutkin.

– Olemme käyneet monta kertaa risteilyllä ja tanssineet Terhin kanssa pyörätuolitanssia. Nytkin olisi mukava lähteä, mutta enää emme voi. Mökkireissut Mäntyharjulle ovat nekin jääneet Terhiltä, koska liikkuminen mökillä on vaikeaa. Jos Terhi kaatuu, hän ei pääse yksin ylös. Outin on vaikea selkävaivojensa vuoksi auttaa.

Epävarmuus painaa

– Aika on mennyt siivillä, Outi sanoo ja katsoo totisena.

– Elämä on ollut ylä- ja alamäkeä. Mutta aina on selvitty. Pois en antaisi tätä elämää.

– En kaipaa yhtään muutoksia, mutta tämä ryhmäkoti on nyt evakkopaikassa, ja muutto voi tulla koska vain. Epävarmuus tulevasta on surullista.

Terhi rutistaa sylissään olevaa mollamaijaa, kun äiti sanoo: – Kun elämä menisi näin, ja saisimme olla suhtkoht terveinä.

– Se, mikä nykymaailmassa puuttuu, on rakkaus toiseen ihmiseen, kaikenlaisiin ihmisiin. Rakkaus on kaikkein suurin, Outi miettii.

Ikäperhetoiminta tukee perheitä

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Ikäperhetoiminta – johon Sirkiätkin ovat osallistuneet – tukee perheitä, joissa erityistä tukea tarvitseva aikuinen asuu lapsuudenkodissa vanhempiensa luona.

Ikäperhetoiminta rohkaisee erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään miettimään itsenäistymistä ja perheen tulevaisuutta. Vanhempia saattaa mietityttää, mitä tarkoittaa, että lapsi asuisi omassa kodissaan. Miten heidän oma elämänsä muotoutuu ja identiteettinsä muuttuu? Myös kotona asuvalla aikuisella on omia mielenkiinnon kohteita ja elämää ilman vanhempiaan. Hän voi tarvita tukea itsensä, tarpeidensa ja mielipiteidensä ilmaisuun. Ikäperhetoiminta tukee perheitä arjessa selviytymisessä tarjoten vertaistukea ja tietoa palveluista.

Teksti: Tupu Sammaljärvi
Kuvat: Mikko Käkelä