Vammaispalvelujen kestävästä järjestämisestä

Kirjoitettu: 26.9.2019, Markku Virkamäki

Vammaispalveluiden järjestäminen ja hankinta -tilaisuudet herättivät ajatuksia: Ohjaako palveluiden järjestämistä vammaisen ihmisen yksilöllinen avun ja tuen tarve vai tarve luoda vammaispalvelumarkkinoita tai toimia niiden mukaan? Hankintadirektiivi ei anna osallisuutta vammaiselle ihmiselle, mikä on vahvasti ristiriidassa YK:n vammaissopimuksen kanssa.

Olin vammaispalvelujen järjestäminen ja koulutus-tilaisuudessa Tampere-talossa tänään. Koulutus liittyy THL:n järjestämään koulutuskiertueeseen, jonka taustalla ovat myös sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto. Myös vammaisjärjestöt ovat osallistuneet koulutuskiertueen suunnitteluun ja toteutukseen. Koulutuskiertue on ollut positiivinen mahdollisuus keskustella vammaisten henkilöiden elämänmittaisten, välttämättömien palveluiden järjestämisen lähtökohdista ja edellytyksistä. Tilaisuuksiin on osallistunut valtion virkamiehiä, kuntien sosiaalitoimen ja vammaispalvelujen henkilökuntaa, vammaisia henkilöitä ja heidän läheisiä sekä järjestöjen edustajia.

Koulutuskiertueella tulee esiin 2000-luvun keskeisin ongelma vammaispalvelujen järjestämisessä. Ohjaako sitä vammaisen henkilön yksilöllinen avun ja tuen tarve vai tarve luoda vammaispalvelumarkkinoita tai toimia niiden mukaan. Markkinatalouden keskeisin lähtökohta on markkinoille helposti tuleminen ja sieltä helposti ja nopeasti poistuminen. Vammaisen henkilön tarve on elämänmittaiseen avun ja tuen järjestäminen tarpeen mukaisesti yksilöllisesti. Tämän tarpeen täyttäminen ei ole mitään ylimääräistä. Se on edellytys sille, että vammainen henkilö voi elää yhdenvertaisesti. Näiden kahden ”lähtökohtamaailman” välillä on perustavaa laatua oleva ristiriita. Suomessa on tehty tutkimusta paljon apua ja tukea tarvitsevan vammaisen henkilön elämään eniten vaikuttavista tekijöistä. Siihen vaikuttaa eniten avusta ja tuesta vastaava henkilöstö ja organisaatio. Vuorovaikutukseen, kommunikaatioon ja yhteistyöhön kykenevä henkilöstö ja organisaatio. Ja tällaisen henkilöstön pysyvyys vammaisen henkilön avun ja tuen palveluissa elämänmittaisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemassa ja Susanna Lehden kirjoittamassa ohjauskirjasessa ”Asiakkaat huomioiva vammaispalvelujen hankinta- näkökulmia hankintalainsäädännön soveltamiseen” todetaan sivulla 11, ”järjestelyjä, jotka sulkevat markkinat, tulisi välttää.” Tämä luo ristiriidan vammaisen henkilön elämänmittaisten palveluiden kestävään järjestämiseen eikä siihen ole tyydyttävää ratkaisua olemassa hankinnan kautta järjestettäessä. Sen ovat vammaisten henkilöiden ja heidän perheittensä kokemukset vuoden 2007 kilpailutuksista näyttäneet.

Euroopan Unionin jäsenvaltioissa ja erityisesti kansalaisjärjestöissä on lisääntynyt keskustelu ja vaikuttaminen sen suhteen onko ylipäänsä järjestää kestävää ja mielekästä sosiaalipalveluita hankintamenettelyn kautta ? Euroopan Unionin piirissä tullaan myös tutkimaan ristiriitaa EU:ta sitovaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimuksen ja EU:n hankintadirektiivin välillä. Kansainvälisten sopimusten velvoitteiden tulee sitoa EU:ta ja jäsenvaltioita. EU:n hankintadirektiivi ei anna osallisuutta eikä oikeussuojakeinoja vammaisille henkilöitä em. elämänmittaisten palveluiden järjestämisessä. Sama tilanne on Suomessa em. YK-sopimuksen ja kansallisen hankintalain välillä. Suomi on valitettavasti eturintaman kärkimaa tässä elinkeinopoliittisen näkökulman kautta tapahtuvassa tarkastelussa. Hankintaprosessissa on keskeistä tilaajien ja palveluntuottajien välinen suhde ja tasapuolinen kohtelu. Paradoksaalisesti kansainväliset esimerkit kertovat, että käyttäjien valintaan henkilökohtaisen budjetoinnin kautta tapahtuva järjestäminen takaa paremmin myös monipuolisemman palveluntuottajadiversiteetin. Suomessahan tämä taitaa olla yksi keskittyneimmistä.

Vammaisten henkilöiden yksilöllisten avun ja tuen tarpeiden selvittäminen tulisi olla kaiken järjestämisen perustana ja lähtökohtana. Ja niitä pitää tarkastella elämänmittaisesta näkökulmasta. Tätä ulottuvuutta ei hankinnoissa ole ollut esimerkiksi palvelukuvauksissa. Ja kun yksilöllisistä tarpeista lähdetään, tulee huomioida myös erilaisten liitännäissairauksien ja kuntoutuksen parissa tehty työ erikoissairaanhoidossa. Niissä on haettu epilepsiaan kohtaustasapainoa, haettu diabetekseen toimivaa arkea ja hoitoa, selvitetty mielenterveyteen tai kommunikaatioon tarvittavaa apua. Järjestämisestä vastuussa olevan tahon pitäisi osata ottaa nämä huomioon. Ja katseen olla kymmenien vuosien, jopa 40-60 vuoden päässä.

Viime talven hoivakriisin yhteydessä on tuotu esiin hoiva-alalta poistuneiden, ammatillisesti koulutetun henkilöstö huima määrä. Tehy:n arvion mukaan noin 40 000 ammattilaista on siirtynyt muille aloille. Hankinnan kautta tapahtuva järjestäminen on edistänyt osaltaan tätä poistumista. Onhan henkilöstön resurssiin ja työehtoihin liittyvät asiat, ne joilla keskeisimmin kilpaillaan. Kysymys on pienipalkkaisista ihmisistä, joiden pitäisi elää palkallaan. Kun hintoja asetetaan tai annetaan niin, että jäljelle jääneiden työmäärä kasvaa ja samalla alennetaan palkkoja tai yritetään jättää haittalisiä maksamatta uusintakilpailutustilanteissa, ei ole ihme, että moni ammattilainen vaihtaa alaa. Kertoohan tämä todellista kieltä siitä miten päättäjät ja virkamiehet arvostavat henkilöstöä. Hyvä henkilöstökokemus edeltää hyvää asukas- tai käyttäjäkokemusta jää pelkäksi sanahelinäksi.

Keskiviikkona THL kutsui yhdessä Kehitysvammaisten Tukiliiton ja Palvelusäätiön kanssa kehitysvammaisia henkilöitä ja heidän läheisiään keskustelemaan hyvän järjestämisen perusteista. Varsinkin palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun, mutta myös kotipalvelun osalta korostettiin jatkuvuuden ja pysyvyyden merkitystä. Monet läheiset ja asianosaiset toivat esiin kipeitä kokemuksiansa kilpailutuksista ja uusintakilpailutuksista. Avun ja tuen tarpeita ei ollut selvitetty juuri lainkaan kilpailutusten pohjaksi. Muodollista kuulemista vähän kokeiltu. Mutta niissäkin luotiin enemmän odotuksia. Tarpeita ei selvitetty. Varsin vahvasti ryhmätöissä tuotiin esiin kilpailuttamisen soveltumattomuus näiden palveluiden kestävään järjestämiseen. Palvelunkäyttäjän valintaan liittyvät mallit nähtiin sellaisina. Siinä on samalla valvonta siirretty niille tahoille, joilla on aito kiinnostus jokaisena arkipäivänä palvelun laatua kohtaan. Joka päivähän laatu pitää lunastaa. Meillä ei riitä mitkään varat virkatyönä tapahtuvaan kattavaan valvontaan.

Eilinen keskustelutilaisuus oli antoisa. Kiitos siitä THL:n henkilökunnalle Päivi Nurmi-Koikkalaisen johdolla.

Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.