Sosiaalinen media on hyödyllinen!

Kirjoitettu: 15.12.2015, Webmaster

Blogikirjoituksessaan Samuli Palmu kertoo kokemuksiaan ja ajatuksiaan sosiaalisen median käytöstä. Hän päivittää yhdistyksen puheenjohtajana Harjavallan Huimaveikkojen Facebook-sivua.

Olen Samuli Palmu Harjavallasta ja asiantuntijaryhmän jäsen sen perustamisesta lähtien.
Minulla on oma tietokone ja siihen nettiyhteys oman sopimuksen kautta.

Olen tähän asti saanut aina käytetyn tietokoneen veljeltäni.
Uusi tietokone olisi tietysti mukava, mutta se on vähän kustannuskysymys.

Käytän tietokonetta monella tavalla: hoidan esimerkiksi laskut nettipankissa
ja haen netistä tietoa monenlaisista asioista.

Olen mukana Me Itse -ryhmässä Harjavallassa, Harjavallan Huimaveikoissa.
Tämän ryhmän puheenjohtajana pidän yllä meidän Facebook-sivua.

Huimaveikkojen sivulla voimme tiedottaa laajemmalle porukalle omasta toiminnastamme.
Päivitän sinne tärkeitä asioita, esimerkiksi meidän omista elokuvailloista ja muista menoista.

Olen kokenut sosiaalisen median hyödylliseksi.
Henkilökohtaisella Facebook-sivulla saan pidettyksi yhteyttä esimerkiksi omiin serkkuihini.

Aluksi Facebook oli vähän haasteellinen ja outo maailma.
Oli vaikeata alkuun ymmärtää, kuinka siellä toimitaan.

Edelleen minun täytyy välillä kysyä apua Facebookin käytössä.
Olen rohkeasti opetellut ja saanut vähän opastusta taustatukihenkilöltämme Impolan Arilta.

Olen opetellut Facebookin käyttöä myös siten, että mitä sinne voi laittaa itsestään ja toisista.
Mitään toisia loukkaavaa sinne ei voi laittaa.

Olen oppinut myös sen, että siellä voin valita kaverini,
eikä minun tarvitse hyväksyä kaikkia kaverikseni.
Jos en pidä jonkun ystäväni viesteistä, voin myös laittaa eston hänelle päälle.

Minulle oma tietokone on erittäin tärkeä. Saan sillä hoidetuksi omia asioitani.
Käytän konetta joka viikko, mutta en päivittäin.
Eniten käytän konetta töitten jälkeen noin pari tuntia kerrallaan.

Jatkossa toivon käyttäväni tietokonetta ainakin seuraavissa asioissa:

  • Asiakirjojen tekeminen esimerkiksi yhdistyksen kokouksista
  • Musiikin kuunteleminen cd:ltä
  • Omasta elämästä ja yhdistyksen asioista tiedottaminen sosiaalisen median kautta

Käyttäkää ihmiset sähköpostia ja sosiaalista mediaa, ne ovat hyvä kanava tiedottaa asioista!
Tekstiviestit ovat jo vanhanaikaisia.

Teksti: Samuli Palmu

Kuvia

Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.