Riittävän hyvä äiti

Kirjoitettu: 2.4.2019, KVPS

”Ei kriisit rakkautta tuhoa.” Varjosta valoon -blogisarjan viimeisessä kirjoituksessa Verna Vaherjoki haluaa vahvistaa hyväksyvää ja armollista itsemyötätunnon ääntä erityislapsen vanhemmuudessa.

Se opetellaan hitaiden ja pitkien päivien hetkissä

”Ei minulla erityisiä vaatimuksia ollut äitiyteni suhteen. Kunhan osaisin olla läsnäoleva, rakastava ja turvallinen aikuinen lapselleni hänen lapsuutensa joka ainoa päivä.”

Erityislapsen vanhemmuuteen ei kukaan osaa valmistautua. Se tulee yllättäen. Se vetää maton alta. Tilanteen haastavuudesta ja äkillisyydestä riippuen uudenlainen vanhemmuus opetellaan usein kipeässä arjessa, pitkinä päivinä, eikä siitä kukaan selviä ylpeyttä puhkuen. Ennemminkin kiitollisuutta, lempeyttä ja armollisuutta kokien.

Mutkia vedetään suoriksi arjen jokapäiväisissä toimissa: tänäänkin koti on kaaoksessa, tänäänkin hain kaupasta pinaattilettuja päivälliseksi. On helppoa sanoa aina ei tarvitse jaksaa, aina ei voi jaksaa. Mutta se arin kohta meissä, mikä kullakin lieneekään, joka eniten kaipaisi huomiotamme ja lempeyttämme, on yleensä hiljaa. Se pulpahtaa välillä pintaan ilmoittamaan olemassaolostaan. ”Minä en ole aina pystynyt olemaan läsnäoleva ja turvallinen vanhempi. Olen ollut aivan hukassa, henkisesti ulottumattomissa. Hoidollisen arjen kahlitsema. Rikki. Minä. Lasteni äiti.”

Armollinen arki

Juuri tuo kipein kohta meissä tarvitsee eniten hyväksyntää, lempeyttä ja armoa, että sen pystyy jättää kuormastaan pois. Erityislapsen vanhempi jos kuka tarvitsee armollisuutta. Jos arki on hyvin vaativaa, hädälle ja surulle ei ole mittaa silloin, kun on kyse oman lapsen elämästä. Mitkään manuaalit eivät toimi tilanteessa, jossa reaktiot tulevat selkäytimestä. Voimia menee oman itsen kokoamiseen. Emmekä me voi itseämme ja lapsiamme varjella elämän yllättäviltä kriiseiltä. Vaikeimmissa tilanteissa elämäntaitoa palautellaan ja opetellaan hitaina vuosina.

Jokaisella meillä on omat kipupisteemme elämänhistoriassamme, niin meillä vanhemmilla kuin lapsillammekin. Mennyttä emme voi muuttaa, vaikka siihen kuinka laittaisimme voimavarojamme. Kaikkea emme voi korjata, mutta me voimme hyväksyä ja ottaa sen lempeydellä osaksi inhimillistä, rikasta ja epätäydellistä elämää. Minä riitän juuri tässä, juuri näin. Koskaan ei ole liian myöhäistä kietoa itseään ja tärkeimpiään lempeyden ja läsnäolon hellään syleilyyn toipumaan kokemuksista, joita kukaan ei voi itselleen tai itseltään pois valita.

Ravitaan hyvää

Nykypäivän vanhemmat osaavat tiedostaa omaa toimintaansa ja tunteitaan ihan eri tavalla kuin menneet sukupolvet. He pyrkivät huomioimaan erityislapsen, sisarukset ja puolison. Puhuvat ja halaavat. Työstävät vaikeita asioita ja sanallistavat niitä lapsille. Etsivät yhteyden hetkiä kuormittavaan arkeen. Tekevät parhaansa ja yrittävät ylikin.

Ei kriisit rakkautta tuhoa.  Kun annamme sen valon ja voiman pilkahdella arjessa pieninä hyväksyvinä voima-annoksina, se riittää. Kun imemme itseemme pieniä onnistumisia ja ilon hetkiä sekä ruokimme kiitollisuuden ja onnen tunteita, saamme voimaa käydä läpi heikommatkin päivät. Hyvä mieli hakeutuu herkemmin hyvän lähteille - sitä kehää kannattaa ruokkia. Mielellä on onneksi uskomaton voima palautua, vaikka venymistä tapahtuisi pitkäänkin. Eeva Kilpi kiteyttää tämän teeman hienosti runossaan Nukkuumaan käydessä ajattelen:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun;
Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun.

Verna Vaherjoki

Kirjoittaja on lähes 4-vuotiaan erityislapsen äiti ja toimii projektipäällikkönä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Elämänmuutostoiminnassa.

___________________________________________________________________________________

Varjosta valoon – viiden blogikirjoituksen sarja pohjautuu KVPS:n koordinoiman ja pääosin järjestöistä koostuvan Pähkinänsärkijät -verkoston toteuttamaan erityislapsiperheiden vanhemmille suunnattuun kyselyyn parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Kysely selvitti vanhempien pelkoja, huolia, kuormittavia tilanteita, voimavaroja, selviytymistä ja eron jälkeistä vanhemmuutta. Kyselyyn vastasi 324 erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempaa touko-kesäkuun 2018 aikana.

Pähkinänsärkijät-verkostoon kuuluu Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, Ensi- ja turvakotien liitto, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Setlementti Tampere, Leijonaemot ry, Parisuhdekeskus Kataja, Tampereen evankelisluterilainen seurakunta, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry sekä ViaDia ry.

Kommentit

Kari kommentoi 3.4.2019 klo 12:48 #

Verna! Osaat todella hienosti pukea ajatuksesi ja tuntemuksesi sanoiksi.


Verna Vaherjoki kommentoi 4.4.2019 klo 14:55 #

Hei Kari! Kiitos kauniista sanoista. :)


Katri Lietsala kommentoi 12.4.2019 klo 18:36 #

Kiitos. Hyvin kirjoitettu, lämpimästi ajateltu.


Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Lisätietoja