Palkkatyön saaminen on vaikeaa, mutta onneksi sitkeys palkittiin!

Kirjoitettu: 10.2.2015, Webmaster

Asiantuntijaryhmän jäsen Krisse Pääskynen Turusta kertoo, miten hän löysi oikeaa palkkatyötä.

Olen asiantuntijaryhmän jäsen Krisse Pääskynen Turusta ja kerron teille vähän siitä, miten löysin oikeaa palkkatyötä. Olen 36-vuotias nuorimies ja asun itsenäisesti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön omistamassa ja minulle vuokraamassa asunnossa Turussa.

Minun koulutus- ja työtaustani on seuraavanlainen:

  • Olen käynyt Perttulan erityisammattikoulussa Puutarha-alan ammattitutkinnon ja Aura-instituutissa valmentavan kiinteistöhuoltolinjan.
  • Työssä olen ollut aikaisemmin Turun kaupungin avotyössä Maatalouden tutkimuslaitoksella apulaisena reilut kaksi vuotta ja Paavo Nurmi -stadionilla kahtena kesänä kenttämestareiden apulaisena.

Alkaessani hakea kunnon palkkatyötä olin ollut 9,5 vuotta työssä Turun kaupungin tuetussa työtoiminnassa Huiskula Puutarha Oy:llä. Siellä työtehtäviin kuului puutarha-alan, lähetin ja kiinteistöhuollon tehtäviä. Lähdin hakemaan vaihtelua työhön ja löytämään tavallista palkkasuhdetta. Vuoden 2013 loppupuolella olin TE-keskuksen listoilla. Jatkoin kokoajan kuitenkin Huiskulassa töitä, kunnes sain muuta työtä.

Työhönvalmentajan Tarja Ahosen kanssa löysin paikkoja joihin laitoin työhakemuksia ja myös soittelin moniin paikkoihin. Näitä paikkoja löytyi yhteensä noin 12, joihin otettiin yhteyttä tai laitettiin netin kautta hakemusta. Moniin paikkoihin laitettiin ensin työhakemus ja sitten soiteltiin työhönvalmentajan kanssa perään, joihinkin paikkoihin jopa useamman kerran. Turun Kiinteistöässä oli yksi näistä paikoista, johon puhelu oli otettu keväällä 2014. Turun Kiinteistöässä Oy on v. 1989 perustettu perheyritys. Toiminnan perustana on asukasläheinen palvelu ja vuosien kokemuksen tuoma ammattitaito kiinteistöhuollon alalla.(www.kiinteistoassa.fi)

Turun Kiinteistöässän kanssa sovittiin uudesta puhelinajasta elokuulle 2014 ja tämän puhelun aikana sovimme, että menen paikkaan kahdeksi viikoksi koeajalle. Tämän jälkeen työsopimus allekirjoitettiin ja se on toistaiseksi voimassa oleva. Työ on tuntityötä 10€/ tunti ja lisäksi ilta ja viikonloppulisät maksetaan ihan työehtosopimuksen mukaan. Teen työtä 70 tuntia kuussa, että saan kuitenkin pidettyä eläkkeen. Tämän seurauksena asumistuki kuitenkin tipahti puoleen, mutta taloudellisesti pärjään nyt paremmin kuin avotyössä.

Huiskulan työkaverit olivat yllättyneitä siitä, että sanoin itseni irti avotyöstä. Osa heistä ymmärsi ratkaisuni hyvin, mutta toisille se oli yllätys. Huiskulassa koin olevani ”lapsityövoimaa” saadessani palkkaa 12€ päivässä.

Aluksi työpaikan löytyminen oli hankalaa. Arvasimme työhönvalmentajan kanssa tässä olevan haastetta, mutta yllättävää oli se, kuinka kauan työtä joutui hakemaan. Kiinnostavia työpaikkoja ja työtehtäviä löytyi hyvin, mutta heidän kiinnostuksensa työntekijän palkkaamiseen oli nihkeää. Turun Kiinteistöässä teki tässä harppauksen toiseen suuntaan ja oli kiinnostunut palkkaamisestani. Työsopimuksen allekirjoittaminen Turun Kiinteistöässään elokuulla 2014 oli mahtava kokemus.

Työtehtäviini kuuluu tällä hetkellä toimia työkaverin apulaisena erilaisissa kiinteistönhuollon tehtävissä. Nyt talvella työtehtävät ovat paljon lumenluontia käsin ja katujen ja pihojen hiekoittamista. Kesällä työtehtävät ovat varmaankin nurmikoiden leikkaamista. Sen kesä sitten näyttää! Olen pitänyt siitä, että työtehtävät ovat olleet käsipelillä tehtäviä ja toiset työkaverit ovat hoitaneet koneella tehtävät hommat. Työtehtävät sijoittuvat Turussa tietylle alueelle ja hoidamme on yhteensä noin 13 pihaa. Siirrymme pihoilta toiselle työpaikan autolla, jossa meillä on mukana tarvittavat työvälineet. Työpäivät voivat olla hyvinkin erimittaisia ja työt voivat sijoittua mihin aikaan vuorokautta tahansa. Töitä tehdään 24/7, eli sen mukaan mikä on tarve. Joskus työpäivä voi alkaa jo aamulla viideltä ja toisinaan se päättyy vasta yöllä puoli neljältä.

Työ on ollut mukavaa ja työkaverit ovat erittäin hyviä. Työkaverit ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja olen löytänyt oman paikkani työyhteisössä. Nytkin on tulossa sellainen tilanne, että lähin työkaveri on lomalla koko viikon ja minä otan vastuun näistä hänen tehtävistä sillä aikaa. Suoritin joulukuussa 2014 omakustanteisesti työturvallisuuskortin, joka on voimassa viisi vuotta. Kurssilla käsiteltiin kaikenlaisia asioita työturvallisuuteen liittyen. Minä sain kortin suoritettua.Työnantaja on toiveikas sen suhteen, miten minä pärjään tässä työssä. Työ on ollut kiinnostavaa ja sitä on ollut mukava tehdä. Toivoisin, että saisin jatkaa työtä kyseisessä firmassa jopa täyspäiväisenä työntekijänä. Silloin voisin jättää eläkkeen lepäämään ja saisin toimeentulon oikeasta työstä.

Näiden töiden lisäksi minulla on myös kaksi muuta työnantajaa eli minulla on luottamustehtäviä. Toinen on tämä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsenyys ja toinen luottamustehtävä on Turun Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tukiyhdistyksessä teen kahta eri hommaa, joista toinen on Klubilla avustavajana. Klubi on tukiyhdistyksen ylläpitämä Klubi joka toinen perjantai ja se on suunnattu kehitysvammaisille henkilöille. Klubilla voi olla parhaimmillaan jopa sata klubilaista ja tästä syystä siirryimme juuri viime viikolla isompiin tiloihin. Toinen työtehtävä tukiyhdistyksessä on Salibandyseura Turun Vaappu Ankkojen (TVA) kehitysvammaisten joukkueen valmentajana. Tästä työstä palkan maksaa Tukiyhdistys, vaikka työtehtävä sinällään on TVA:n alaisena. En voi jättää mainitsematta myöskään Me Itse Ry:n toiminnassa mukana olemistani. Tällä hetkellä toimin Turun omassa yhdistyksessä jäsenenä, mutta minulla on suunnitelmia lähteä mukaan myös valtakunnalliseen toimintaan. Tässä toiminnassa mukana olemalla pääsen vaikuttamaan kehitysvammaisten ihmisten asioihin. En siis ole ihan työtön! Ystäväpiirini ja läheiseni välillä ihmettelevät minulle, että miten minun aikani riittää kaikkeen!

Teksti: Krisse Pääskynen ja Marjo Rikkinen

Kuvat: Mika Okko

Video: Ihmisiä työssään, Kehitysvammaisten Tukiliitto

Kuvia

Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.