”Maanantai ja makkarakeittoa” – Lyhytaikainen huolenpito mahdollistaa tavallisen perhe-elämän

Kirjoitettu: 21.5.2019, KVPS

Mitä lyhytaikainen huolenpito merkitsee perheille? Lyhytaikainen huolenpito tuo hengähdyshetken vanhemmille ja antaa aikaa parisuhteelle ja perheen muille lapsille. Näin kertoivat 145 palautekyselyymme vastannutta läheistä.

Teimme huhtikuussa 2019 kyselyn lyhytaikaisen huolenpidon palveluita käyttäneiden läheisille. Kysely koski perhelomitukseen, perhehoitoon, ryhmäpalveluihin sekä teema- ja harrastekursseihin liittyviä odotuksia, vaikutuksia ja kehittämistarpeita. Saimme 145 vastausta, iso kiitos siitä!

Kyselyyn vastaajien mukaan lyhytaikaisen huolenpidon palveluilta odotetaan luotettavuutta sekä erityistä tukea tarvitsevalle turvallista, hyvää hoitoa ja mielekästä tekemistä. Palveluilta odotetaan myös hengähdystaukoa vanhemmille, mahdollisuutta levätä, aikaa parisuhteelle ja perheen muille lapsille.

Vastaajien antama suosittelu- eli NPS-luku oli 68, joka kertoo, että olemme onnistuneet toteuttamaan palveluille asetettuja odotuksia.

”Alkaessamme käyttää palvelua neljä vuotta sitten, en voinut uskoa, että on olemassa näin hyvää ja joustavaa palvelua ja niin ihania hoitajia.”

Monen perheen toiveena on elää tavallista perhe-elämää, sama toive on myös erityislapsiperheillä. Vastauksien mukaan palveluillamme on suuri vaikutus siihen, että erityistä tukea tarvitseva perheenjäsen voi elää oman perheensä kanssa sekä siihen, että perheet voivat elää tavallista perhe-elämää.

Positiiviset vaikutukset näkyvät vanhempien parempana jaksamisena kasvattajina ja puolisoina sekä parempina mahdollisuuksina harrastaa ja tavata ystäviä. Moni vastaaja koki, että palvelu on edesauttanut perheen muiden lasten hyvinvointia. Lyhytaikaisen huolenpidon palvelut olivat selvästi myös vahvistaneet luottamusta palvelujärjestelmään.

”Tilapäishoidolla on suurin merkitys oman jaksamisen sekä erityislapsen sisarusten jaksamisen ja huomioimisen kannalta. Saamme hieman levätä ja tehdä "normaaleja asioita" tilapäishoidon aikana.”

”Uskalsin taas lähteä töihin... Osittain siihen vaikutti se, että pitkästä aikaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ansiosta minulla oli vapaa-aikaa.”

Läheisten mukaan palvelut lisäävät erityistä tukea tarvitsevan perheenjäsenen luottamusta muihin ihmisiin ja laajentavat hänen sosiaalisia suhteitaan. Palvelut tarjoavat kokemuksia itsenäistymisestä ja pärjäämisestä kodin ulkopuolisessa hoidossa.

”Lapsi oppii sosiaalisia taitoja sekä toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja turvaamaan aikuisten tarjoamaan tukeen.”

”Luottamus palveluihin on lisääntynyt. Uskaltaudumme tulevaisuudessa hakemaan muitakin palveluja elämäntilanteen mukaan.”

Nykyisten palveluidemme lisäksi vastaajat kokivat tarpeellisiksi palveluiksi muuan muassa lomituksen äkillisiin tarpeisiin, avustaja- tai tukihenkilöpalvelun, iltapäivähoidon, nepsy-lasten viikonloppuleirit ja lyhyet, 1-5 tunnin, perhelomitukset.

Viime vuonna toteutetussa vastaavassa kyselyssä kehittämistarpeiksi nousivat työntekijöiden pysyvyys, vaikutusmahdollisuudet perheeseen tulevaan työntekijään, nepsy-osaamisen lisääminen ja perhelomituksen varausjärjestelmän digitalisoiminen. Näihin kehittämistarpeisiin olemmekin reagoineet muun muassa järjestämällä työntekijöille nepsy-koulutusta sekä selvittämällä sähköistä ajanvarausjärjestelmää.

Tämän vuoden kyselyn kautta tulleet kehittämistarpeet ovat osaksi samoja kuin edellisvuonna. Vastaajat toivoivat lisäksi työntekijöiden parempaa tukiviittomien osaamista sekä aktiivisempaa tiedonvaihtoa ennen jakson alkua ja jakson jälkeen. Nämä asiat otamme aktiivisen kehittämisen kohteiksi.

Kuva: Antti Ekola

Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Lisätietoja