Siirry sisältöön

27 ensimmäistä vuotta -dokumenttielokuva

”Sillä jos on koskaan oppinut rakastamaan, on myös opittava luopumaan.”


Lämpimästi tervetuloa katsomaan kanssamme palkittua 27 ensimmäistä vuotta dokumenttielokuvaa. Jussi Sandhun ohjaama ja käsikirjoittama, noin puolituntinen dokumenttielokuva kertoo hänen omasta äidistään Annelista ja veljestään Samista. Siitä millainen on äidin rooli kun 27-vuotias, vaikeavammainen poika muuttaa pois kotoa palvelutaloon, ja omaishoitoon sekä perheestään huolehtimiseen tottunut äiti jää ensimmäistä kertaa elämässään yksin.

Tuotanto Wacky Tie films, 2018. Kesto 29 min.

Dokumenttielokuvan katsomisen jälkeen pääsemme yhdessä jakamaan elokuvan herättämiä ajatuksia muun muassa lapsen itsenäistymisestä, irti päästämisestä sekä omannäköisen elämän rakentamisesta.

Tilaisuus järjestetään verkossa.

Haastamme eri toimijoita myös toteuttamaan omia katsomoita. Dokumentti herättää varmasti ajatuksia ja keskustelua eli hyvien kahvien kera vertaistukea ja tietoa antoisa vaihtaa.

Lisätietoja

Katja Marjamäki

kehittämispäällikkö
puh. 040 4849 985
Tampere

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan Ilmoittautumislomake

Perustiedot

Päivämäärä
Kenelle
Läheisille
Hinta
Maksuton
Paikka
verkossa
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi