Ohita navigointi

Etusivu > Tilapäishoito > pitka-perhehoito

Pitkäaikainen perhehoito

Pitkäaikaisen perhehoidon kehittämishankkeen (2009-2011) lähtökohtana on löytää perhehoidon avulla uusia asumisen vaihtoehtoja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille sekä vahvistaa perhehoidon asemaa. Hankkeen kokeilualueina ovat Pirkanmaa ja Keski-Suomi.

Hankkeen tausta

Kehitysvammaisista nuorista ja aikuisista suuri osa asuu edelleen lapsuudenkodissaan. Muuttamisen esteenä on usein sopivan asumismuodon ja itsenäisen asumisen mahdollistavien tukipalveluiden puuttuminen.

Kehitysvammaisten ihmisten laitoshoito on vähenemässä merkittävästi ja vastuu laitoksissa asuvien kehitysvammaisten asumisesta on siirtymässä kunnille. Perhehoito on yksi vaihtoehto kehitettäessä kehitysvammaisten henkilöiden asumista ja siihen liittyviä palveluita.

Kehitysvammaisten ihmisten perhehoito

Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä yksityiskodissa. Kehitysvammaisten ihmisten perhehoidon tavoitteena on tarjota hoidettavalle hänen tarpeidensa mukainen yksilöllinen hoiva ja huolenpito.

Perhehoidossa hoidettava jakaa arkipäivän hoitajansa kanssa osallistuen perheen yhteisiin toimiin perheyhteisön jäsenenä. Hoidettavalla on muihin perheenjäseniin nähden tasavertainen asema. Perhehoito tarjoaa kiinteän lähiyhteisön, pysyvät ihmissuhteet ja perheen arkeen liittyviä askareita. Hoitajan kannalta perhehoito on elämäntapa, jossa yhdistyvät työ ja yksityiselämä.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö tarjoaa kehitysvammaisten ihmisten perhehoitoa ostopalveluna kunnille ja kuntayhtymille. Toiminta perustuu perhehoitolain mukaisiin toimeksiantosopimuksiin.

Pitkäaikaisen perhehoidon kehittäminen

Perhehoito

  • voi tukea nuoren tai aikuisen irrottautumista lapsuudenkodista ja valmentaa itsenäiseen asumiseen
  • voi tarjota tukiperheen tai antaa henkilökohtaista apua ja tukea
  • voi tarjota kehitysvammaiselle lapselle kodin lastensuojelun avohuollollisena tukitoimena tai huostaan otetulle lapselle ja nuorelle sijaishuoltona

Pitkäaikaisen perhehoidon kehittämishanke kehittää perhehoidon sisältöä, muotoja ja laatua: hankkeessa kehitetään muun muassa perhehoitajien valmennusta, täydennyskoulutusta ja tukimalleja sekä perhekotien ja kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä.

Tavoitteena on luoda perhehoitopaikkoja ja parantaa perhehoidon asemaa perheitä ja alan ammattihenkilöstöä työllistämällä ja heidän osaamistaan vahvistamalla. Olemme avoimia yhteistyölle ja yhteydenotoille.

Lisätietoja

Perhehoidon suunnittelija
Minna Salonen
Pinninkatu 51, 33100 Tampere
puh. 0207 713 554
minna.salonen@kvps.fi

Etusivu > Tilapäishoito > pitka-perhehoito