Ohita navigointi

Etusivu > Kehittämistoiminta > yksi-naapureista

Yksi naapureista -Laitosasumisen lakkautus Suomessa

Yksi naapureista -laitosasumisen lakkautus Suomessa -hankkeen (2011-2013) lähtökohtana on ajatus, että kukaan ei ole liian vaikeavammainen asumaan omassa kodissaan. Hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisten henkilöiden laitosasumisen lakkauttaminen.

Hankkeen tausta

Yksi naapureista -hankkeen taustana on valtioneuvoston vuonna 2010 tekemä periaatepäätös laitospaikkojen vähentämisestä ja uusien asumismuotojen luomisesta. Suomi on ainoita länsimaita, joissa laitosasumisen lakkauttamista ei ole vielä toteutettu. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa asuu 2000 ja lapsuudenkodeissaan 13 000 kehitysvammaista henkilöä, jotka tarvitsevat tulevaisuudessa mahdollisuuden itsenäiseen asumiseen.

Yhdistyneiden Kansakuntien vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus asettaa Yksi naapureista -hankkeelle selkeät tavoitteet. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on oltava oikeus inkluusioon, ihmisarvon kunnioittamiseen ja yksilölliseen elämään. Jotta vammaisilla ihmisillä olisi mahdollisuus elää lähiyhteisössään ja valita missä ja kenen kanssa asuvat, kunnilla tulee olla tarpeeseen sopivia lähiyhteisön palveluja.

Laitosasumisen lakkauttaminen tulisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti ja kattavasti, ja siihen tarvitaan valtakunnallisesti yhteiset periaatteet. Valtion, kuntien, kuntayhtymien, entisten erityishuoltopiirien ja järjestöjen on tärkeää tehdä yhteistyötä. Lisäksi tarvitaan laitosasumisen rakenteiden purkamista ja laajaa asenteisiin vaikuttamista.

Hankkeen tavoitteet ja toteutus

Yksi naapureista -hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää laitosasumisen lakkauttamista ottamalla suunnitteluun ja päätöksentekoon mukaan kehitysvammaiset ihmiset ja heidän läheisensä. Tavoitteena on tukea kuntia ja kuntayhtymiä palvelurakenteen muutoksessa.

Hankkeen osatavoitteet:

  • Kuntien palvelurakenteen kehittämisen tukeminen
  • Yhteisten periaatteiden luominen alueellisesti/valtakunnallisesti
  • Toimintamallien ja -välineiden kehittäminen muuton tukemiseen
  • Läheisten ja henkilökunnan asenteisiin vaikuttaminen

Hanke toteutetaan neljällä tasolla: Valtakunnallisella, alueellisella/kunnallisella, työyhteisön/henkilökunnan sekä kehitysvammaisen ihmisen ja hänen läheistensä tasolla.

Lisätietoja

Petra Tiihonen Projektipäällikkö
Petra Tiihonen
Pinninkatu 51, 33100 Tampere
puh. 0207 713 544
petra.tiihonen@kvps.fi

Projektityöntekijä
Maisa Kosola
puh. 0207 713 527
maisa.kosola@kvps.fi

Projektityöntekijä
Heidi Hautala
puh. 0207 713 488
heidi.hautala@kvps.fi

Etusivu > Kehittämistoiminta > yksi-naapureista