Ohita navigointi

Etusivu > Kehittämistoiminta > Turvallisuuskoulutus > Turvallisuusteko 2007 -kunniamaininta

Turvallisuusteko 2007 -kunniamaininta

Kotitapaturmien ehkäisykampanja on myöntänyt kaksi kunniamainintaa Turvallisuusteko 2007 -kilpailussa: Kunniamaininnan sai kehitysvammaisten turvakurssi -hanke, jota toteuttavat Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, Maanpuolustuskoulutus ry, Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Me Itse ry. Kunniamaininta myönnettiin lisäksi Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toteuttamalle turvallisuuskoulutukselle, jossa on aktivoitu mielenterveys-, päihde- ja vankilataustaisia erityisryhmiä omatoimisuuteen asuinympäristön turvallisuuden parantamisessa.

Turvallisuusteko-palkintosummaa ei kilpailuraadin päätöksellä tänä vuonna myönnetty.

Turvallisuusteko-kunniamaininnat julkistettiin valtakunnallisena Tapaturmapäivänä perjantaina 13. huhtikuuta kello 11.20 Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla.

Turvallisuusteko-kilpailu kuudetta kertaa

Kotitapaturmien ehkäisykampanja on vuodesta 2002 asti myöntänyt palkinnon tai kunniamaininnan merkittävälle koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyä edistäneelle toteutukselle, idealle tai alkavalle toiminnalle. Palkitsemisessa otetaan erityisesti huomioon toteutukset, joilla on edistetty tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisyn yhteistyötä kunnassa.

Turvallisuusteko-kilpailun taustalla on koti- ja vapaa-ajan tapaturmien suuri määrä. Joka päivä Suomessa sattuu yli 2 000 vammaan johtavaa kotitapaturmaa. Joka päivä niissä menehtyy kuusi ihmistä.

Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijoina ovat sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriö, Kansanterveyslaitos, Terveyden edistämisen keskus, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutus, Suomen Punainen Risti ja Suomen Kuntaliitto (ks. www.kotitapaturma.fi).

Etusivu > Kehittämistoiminta > Turvallisuuskoulutus > Turvallisuusteko 2007 -kunniamaininta