Asumisvalmennus
- Tuhansia tunteita -muuttovalmennusseminaari
9.5.2008 Oulussa
Tuhansia tunteita -seminaari Helsingin kaupungin työntekijöille
13.5.2008 Helsinki
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön asumisvalmennustoiminta on muuttajan ja hänen läheistensä tukemista tulevassa elämänmuutoksessa. Asumisvalmennus on kansalaisjärjestötoimintaa, jota tehdään Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella yhteistyössä kuntien ja alueellisten toimijoiden kanssa.
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on toteuttanut asumisvalmennusta vuodesta 1991 lähtien, joten sillä on toiminnasta kokemusta ja tietotaitoa, jota jaetaan valtakunnallisesti. Asumisvalmennusta on järjestetty sekä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön palvelukotien että muiden asumisyksiköiden muuttajille ja heidän läheisilleen.
Asumisvalmennuksen tarkoitus
Kehitysvammaisen ihmisen muuttaessa uuteen kotiin muuttuvat ihmissuhteet ja lähiympäristö. Muuttajan elämänhistorian, avuntarpeiden ja toiveiden tunteminen edistävät kotiutumista. Vanhemmille kehitysvammaisen perheenjäsenen muutto lapsuudenkodista voi merkitä tunnemyllerrystä, ”tyhjää pesää”, muutoksia päivittäisessä elämässä ja kotiin jäävien ihmissuhteissa. Vanhempien ja muiden läheisten myötämielinen asenne muuttoa kohtaan auttaa muutoksessa.
Asumisvalmennuksen tavoitteina ovat muuttajan ja hänen läheistensä valmistautuminen elämänmuutokseen ja pehmeä muutto uuteen kotiin.
- Kehitysvammaisen muuttajan muuton onnistuminen ja kotiutuminen uuteen kotiin
- Elämänmuutokseen valmistautuminen ja itsenäistymisen tukeminen
- Muuttajan sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen
- Läheisten tukeminen elämänmuutoksessa
- Muuttajien, läheisten ja henkilökunnan tutustuminen ennen muuttoa
- Uuden asumisyksikön toiminnan käynnistymisen onnistuminen
Asumisvalmennuksen sisältö
Asumisvalmennus suunnitellaan muuttajan ja hänen perheensä elämäntilanteesta, tarpeista ja toiveista lähtien. Toiminta aloitetaan hyvissä ajoin, 1-2 vuotta ennen varsinaista muuttoa, ja se etenee vaiheittain. Asumisvalmennuksesta kerätään palautetta ja sitä kehitetään jatkuvasti.
Asumisvalmennuksen alkuvaiheisiin kuuluvat muun muassa asumisvalmennus-suunnitelman laatiminen muuttajan, läheisten ja yhteistyötahojen kanssa sekä asumisvalmennusta suunnittelevan ja toteuttavan työntekijän valinta.
Esimerkkejä muuttajien asumisvalmennuksesta
- Muuttajan arkipäivään ja elämänpiiriin tutustuminen
- Toiveiden, avuntarpeiden ja apuvälineiden kartoittaminen
- Vertaistapaamisten järjestäminen tuleville muuttajille
- Yksilöllisen muuttosuunnitelman laatiminen
- Palvelusuunnitelman tarkistaminen
- Uuden kodin rakennustyömaalla ja lähiympäristössä vieraileminen
- Muuttoon valmistautuminen ja oman kodin sisustaminen ja kalustaminen
- Muuttajien ja tulevan kodin henkilökunnan yhteisen Pehmeä muutto -leirin järjestäminen
Esimerkkejä läheisten asumisvalmennuksesta
- Tutustuminen ja toiveiden selvittäminen
- Tiedon jakaminen, asiantuntijailtojen ja tutustumiskäyntien järjestäminen
- Vertaistapaamisten järjestäminen
- Elämänmuutokseen liittyvien asioiden ja muuttoon liittyvien tunteiden läpikäyminen
Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa
Tulevaisuudessa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö toteuttaa asumisvalmennusta sopimuksen mukaan yhteistyössä muiden uusia koteja suunnittelevien tahojen kanssa. Asumisvalmennuksesta vastaavat Kehitysvammaisten Palvelusäätiön suunnittelija ja alueelle valittava asumisvalmennuksen ohjaaja.
Asumisvalmennustoiminnasta kiinnostuneet kunnat, palveluntuottajat ja muut toimijat voivat ottaa yhteyttä asumisvalmennuksen suunnittelijaan.
Lisätietoja
Suunnittelija
Marjo Rikkinen
Pinninkatu 51, 33100 Tampere
puh. - (vanhempainvapaa)
marjo.rikkinen@kvps.fi
Esite, asumisvalmennus
Tuhansia tunteita -seminaari
9.5.2008 Oulu
Passaa asua -opinnäytetyö, Katja Marjamäki 2002.

