Tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksista, vertaistukea lähimarketista…

Kirjoitettu: 28.5.2018, KVPS

Miten erityisyys voitaisiin tehdä ”normaaliksi”, katukuvaan kuuluvaksi asiaksi?

Tein opinnäytetyöni KVPS:n Elämänmuutostoimintaan liittyen ja siitä tässä tekstissä olisi tarkoitus hieman kirjoittaa.

Opinnäytetyöni nimi on ”Tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksista, vertaistukea lähimarketista – Läheisverkoston tuen tarpeet erityistä tukea tarvitsevan nuoren itsenäistyessä”. Työn voit halutessasi lukea tästä linkistä.

Tarkoituksena oli kuulla läheisten omaa ääntä heidän omasta tuen tarpeistaan ja roolistaan itsenäistymisen tukijoina. Halusin nostaa työhön esiin vanhempien lisäksi myös sisarusten näkökulmaa – siksi päädyin käyttämään termiä ”läheisverkosto”.

Keräsin aineistoa työhöni haastatteluilla sekä läheisille suunnatuilla kyselyillä. Näiden pohjalta erityisesti informaation sekä sosiaalisen tuen tarve nousivat läheisten näkökulmasta tärkeimmiksi tuen tarpeiksi. Jostain syystä esim. tieto nuoren jatko-opintomahdollisuuksista ei tavoita kaikkia. Sosiaalinen verkosto taas voi löytyä läheisille omasta lähipiiristä. Jos näin ei kuitenkaan ole, nousevat vertaistukiryhmät ja niiden tarve esiin voimakkaasti.

Läheisen oma rooli itsenäistyvän nuoren rinnalla vaikuttaa paljon siihen, millaista tukea läheinen itse tarvitsee: Jos omat tunteet ovat kovin vallalla, voi sosiaalinen tuki olla tärkeämpää kuin informaation saaminen. Jos taas läheinen etsii jatkuvasti keinoja mahdollistaa itsenäinen elämä nuorelle, on informaation saaminen tärkeää.

Mietin työtä tehdessäni sitä, kuinka haastavaa ryhmämuotoisen toiminnan (esim. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Aikuisuuden kynnyksellä -toiminnan) suunnitteleminen ja toteuttaminen onkaan. Jokaiseen ryhmätapaamiseen tulee läheisiä erilaisista taustoista, erilaisilla ajatusmalleilla ja erilaisilla rooleilla. Kuinka kohdata jokainen heistä erikseen ja vastata tuen tarpeisiin yksilöllisesti? Lisätietoja Aikuisuuden kynnyksellä -toiminnasta tästä linkistä.

Työtä tehdessäni pohdin myös erityisen tuen tarpeeseen tai vammaisuuteen suhtautumisen merkitystä. Huomasin, että perheen merkitys toimivana läheisverkostona korostui juuri silloin, kun erityisyyttä pidettiin ns. ”normaalina” asiana. Jos taas erityisyys ja sen tuomat haasteet nousivat puheissa paljon esiin, korostuivat perheen ulkopuoliset asiat, kuten esim. tarjolla olevat tukitoimet ja palvelut.

Miten erityisyys voitaisiin tehdä ”normaaliksi”, katukuvaan kuuluvaksi asiaksi? Omasta mielestäni yhteiskunta on tällä hetkellä vielä raakile tämän asian suhteen, ja se toki luo myös omalla tavallaan paineita läheisille.

Opinnäytetyötä tehdessäni törmäsin erääseen tutkimukseen, jonka mukaan vähemmistön (10% tai yli) mielipide voi syrjäyttää enemmistön mielipiteen silloin, kun tiettyyn asiaan uskotaan vakaasti ja sitä tuodaan esille. Tähän ajatukseen jotenkin jumiuduin. Ja aika lailla olen myös jumiutunut puhumaan erityistä tukea tarvitsevien nuorten itsenäistymisen sekä heidän läheistensä tukemisen puolesta. Ja niin taidan jatkaakin!

Kommentoi

Osallistu keskusteluun, ota kantaa ja kerro ajatuksesi!

Täytäthän kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.